Saarna 1. paastonajan sunnuntain messussa 1.3.2020

Evankeliumi (Matt. 4: 1-11)

Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.” Mutta Jeesus vastasi: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’”

Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’” Jeesus vastasi hänelle: ”On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’”

Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: ”Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’” Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.

Sisaret ja veljet Kristuksessa,

Kirkkovuoden Raamatun lukukappaleissa kerrotaan tavallisesti myönteisistä asioista: siitä mitä hyvää Jumala antaa ja lahjoittaa. Tänään on tilanne toinen. Paastonaika kääntää katseemme Jumalan valon sijasta ihmisen varjoihin, siihen tosiasiaan, että myös hankalat asiat, kuten paha, kärsimys, synti, kiusaus kuuluvat elämään. Kristittyinä emme puhu niistä jonkinlaisen itsensä kiduttamisen tarkoituksessa, vaan siinä tarkoituksessa, josta jo Mannerheim muistelmissaan puhui: hyvässä sotilaskoulutuksessa opetetaan tuntemaan myös vastustajan aseistus. Jos haluat kasvaa hyveissä, sinun on kohdattava oman mielesi kellarissa murisevat pedot. Jos haluat kasvaa Kristuksen tuntemisessa, sinun on hyvä tuntea sen esteenä olevat kivet, kapulat ja kiusat.

Tutustuin ensimmäisen kerran syntiin oikein kunnolla 26-vuotiaana syksyllä 1996. Olin aloittanut nuorena tutkijana systemaattisen teologian laitoksella, kun Helsingin silloinen piispa Eero Huovinen soitti. Hän oli osallistunut ekumeeniseen oppikeskusteluun Saksan Würzburgissa, jossa katolilaisten ja luterilaisten oli määrä sopia lopullisesti uudesta ekumeenisesta läpimurtodokumentista ”Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista”. Tällä asiakirjalla oli tarkoitus sopia 500 vuotta luterilaisten ja katolilaisten välejä jäytänyt kiista.

Kalkkiviivoilla osapuolten kesken oli kuitenkin syntynyt vakava erimielisyys siitä, miten kirkot ymmärtävät synnin. Kyse ei ollut aivan pienestä asiasta, olihan välttämätöntä saavuttaa yksimielisyys myös vanhurskauttamisen edellytyksistä eli siitä, mistä Jumala pelastaa ja vanhurskauttaa. Piispa Huovinen ilmoitti seuraavaa: ”Olen hommannut sinulle kuukauden apurahan Kirkon tutkimuskeskuksesta. Sinun tehtäväsi on selvittää, mistä tässä syntiä koskevassa erimielisyydessä on tarkkaan ottaen kyse ja miten se voidaan ratkaista. Kuulemiin.”

Hieman yksinkertaistaen sanoen katolilaiset korostavat omien tunnustustekstiensä pohjalta synnin tekoluonnetta. Kiusaus tai houkutus pahaan ei vielä ole synti sanan varsinaisessa mielessä, vaan ainoastaan silloin, jos ja kun ihminen suostuu sen houkutukseen ja tietoisesti tekee väärin. Luterilaiset taas korostavat mieluummin syntiä eräänlaisena valtana, joka on yksittäisiä tekoja syvempi ja niiden juurisyynä. Hyviä hedelmiä ei synny, jos juuret ovat pahat. Synnissä ei ole kyse vain yksittäisestä teosta, kiusaukseen suostumisesta, vaan eräänlaisesta raskaasta perinnöstä, joka tulee ihmiselle jo annettuna, kuten vainajan velka perillisille tai tehdasasetus tietokoneelle.

Asia ei ole pelkkää teologien saivartelua. Nimittäin monet nykyajan psykologit ja biologit painivat aivan saman ongelman kanssa. Filosofiassa sitä kutsutaan akrasian eli ihmisen heikkotahtoisuuden ongelmaksi. Psykologiset kokeet osoittavat kerta toisensa jälkeen, että ihmisen tahto on häilyväinen ja heikko kiusauksille, paljon heikompi kuin toivoisimme. Annamme helposti periksi mukavuuden-, nautinnon- ja vallanhalulle, olemme kärkkäitä ajamaan omaa etua, jaamme ihmisiä omiin ja vastustajiin ja suosimme omaa eturyhmää. Pisimmälle menee evoluutiobiologi (ja ateisti) Richard Dawkins, joka vertaa ihmisen geenejä Chicagon gangstereihin. Koska geenit meissä on ohjelmoitu toimiman itsekkäästi ja keskittymään ainoastaan oman suvun jatkamiseen, myös ihmisen käytöksessä kaikki selittyy itsekkäillä pyrkimyksillä. Jopa köyhien auttaminenkin on Dawkinsin mielestä vain teeskentelyä, kätkettyä itsekkyyttä. Dawkins tunnistaa terävästi ihmisen tragedian ja kuvaa sitä luonnontieteiden kielellä. Mutta hän ei tuo ongelmaan minkäänlaista ratkaisua. Onko sellaista?

Sana ”kiusaus” on huulillamme jokaisessa messussa, kun rukoilemme Isä meidän -rukouksessa: ”äläkä saata meitä kiusaukseen”. Olen joskus pohtinut, onko ”kiusaus” yksinomaan uskonnollinen termi, vaan onko se myös yleisinhimillinen käsite. Yhden vastauksen antaa verkkotietokirja Wikipedian syvällinen määritelmä: ”Kiusaus on uunissa paistettu ruokalaji, jonka perusaineena on suikaloitu peruna, sipuli ja kerma, ja johon on voitu sekoittaa anjovista tai kinkkua.” Minä sanon teille: jos tällainen kiusaus tulee eteenne, ottakaa ja syökää, se on Jumalan lahja, ei mikään oikea kiusaus.

Sanan varsinaisessa merkityksessä kiusaus on sekä uskonnollinen että yleisinhimillinen käsite. Siitä puhutaan julkisuudessa kolmessa eri merkityksessä. Elämäntapaan liittyvät kiusaukset koskevat terveellistä ruokavaliota, hygieniaa, ajankäyttöä ja sellaisia. Niitäkin on hyvä pohtia ja niissä kehotan luottamaan lääkäreiden viisaisiin neuvoihin.

Toisena ovat moraaliseen vaellukseen liittyvät kiusaukset. Uskosta riippumatta jokainen voi tunnistaa elämäntilanteita, jolloin tuntuu, että toisella olkapäällä kuiskii musta sarvipää, joka rohkaisee: ”toimi oman etusi mukaisesti, sinulla on oikeus siihen”; toisella olkapäällä valkoinen hahmo muistuttaa: ”nyt pitää toimia oikein ja ottaa toisetkin huomioon, vaikka siitä voi olla sinulle haittaa.”

Julkisuudessa kiusaukset liitetään usein seksuaalisuuteen. Televisiossa pyörii reality-sarja ”Temptation Island”, jossa nuoria eristetään yhteen paikkaan, autetaan juovuksiin, saatetaan kiusaukseen ja toivotaan, että he lankeavat ja pettävät puolisojaan. Sitten itketään, riidellään ja erotaan – kameroiden edessä. Ohjelmaformaatissa leikitellään ihmisten herkimmillä asioilla. Katsoja pääsee tirkistelemään ja paheksumaan. Lopulta tuotantoyhtiö käärii rahat. Siinäpä mainio esimerkki kaupallisen kulttuurin ylevistä saavutuksista. Kristillisen uskon mukaan sinä olet arvokas, ja sinun kehosi on Pyhä Hengen temppeli, ei huvipuisto, ei näyteikkuna eikä ohjelmayritysten rahantekoväline.

Kiusaukset liittyvät myös moneen muuhun aivan arkiseen tilanteeseen. Käytänkö työnantajan luottokorttia työtehtäviin vai livautanko osan omaan liiviini? Myynkö rikkinäisen autoni ehjänä? Kunnioitanko sanoillani toisen kunniaa ja arvokkuutta, myös somessa ja silloin kun olen hänen kanssaan eri mieltä? Toiminko johtajana tasapuolisesti vai suosinko imartelijoita? Hamuanko valtaa oman etuni ajamiseksi ja toisten nitistämiseksi vai käytänkö asemaani vastuullisesti toisten palvelemiseen? Jos teen väärin, nostanko käden virheen tunnustamiseksi vai toisten syyttämiseksi?

Tästä pääsemmekin päivän evankeliumin ytimeen, nimittäin hengelliseen elämään liittyviin kiusauksiin. Sillä juuri niistä evankeliumissa on kysymys.

Päivän evankeliumi muistuttaa realistisesti, että Kristuksen seuraamisen tie ei ole sileä; kamppailu kiusausten ja pahan kanssa kuuluu kastetun kristityn osaan. Nimittäin tätä kiusauskertomusta ennen Jeesus on ottanut vastaan kasteen Jordan-virralla. Siinä Jumala itse on tunnustanut hänet rakkaaksi Pojakseen ja vahvistanut häntä Pyhällä Hengellä. Voisi kuvitella, että kasteesta Jeesuksella alkaa sileä tie, jossa siirrytään hengelliseen hemmotteluosastoon ja kaikki muuttuu helpoksi.

Päinvastoin. Kaste vie Jeesuksen erämaahan ja kiusausten keskelle. Merkillistä on, että evankeliumin mukaan nimenomaan ”Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi”. Tämä on evankeliumin sanoma meille tänään: Jos Jumala ei säästänyt kiusauksilta edes omaa Poikaansa, kuinka me voisimme niiltä välttyä. Aivan kuten Kristuksen kohdalla, myös meidän elämässämme kaste vie erämaahan, kiusausten, sisäisten kamppailujen, jopa kärsimyksen keskelle.

Päivän evankeliumi pakottaa lopulta kysymään, kuka on sinun Jumalasi? Mitä sinä viime kädessä pidät pyhänä? Kenen edessä pääsi taipuu kumarrukseen? Miltä tai keneltä sinä odotat suurinta hyvää?

Evankeliumin mukaan hengellisistä kiusauksista suurin on selän kääntäminen Jumalalle, vielä tarkemmin sanottuna: luopuminen luottamuksesta Jumalan hyvyyteen. En usko, että moni tekee sen pahuudestaan. Arvelen, että moni hylkää Jumalan, koska haluaa varjella omaa moraalista itsemääräämisoikeuttaan ja kuvittelee, että Jumala ryöstää vapauden, rajoittaa elämääni ja lukitsee vankilaan. Päivän evankeliumi kertoo: ei ole neutraalia maaperää. Lutheria mukaillen: allasi on ratsu, jota ohjaa joko ihmisiä rakastavan Jumalan Henki tai ajan trendit ja omat mielihalut. Jos ja kun ymmärrät eläväsi elämää joka päivä Jumalan kasvojen edessä, sinulla on hyvät mahdollisuudet tunnistaa kiusaukset, selvitä niiden keskellä ja toimia oikein, sillä tiedät, että hän näkee salatuimpaan saakka.

Sisaret ja veljet Kristuksessa. Ettei tärkein unohtuisi ja ettei kukaan jäisi epävarmuuteen, on vielä palautettava mieleen kaikkein tärkein eli se, mihin evankeliumi päättyy: ”Hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.”

Jumala on hyvä ja armollinen meitä kohtaan. Hän ei ole vain valvoja, vaan myös voiman lähde. Sinä olet Kristukseen kastettu ja hänen oma. Kun elät hänen omanaan ja hänen yhteydessään, hän on läsnä ja lähellä. Hän vahvistaa sinua kiusauksissa ja epäuskossa. Hän vahvistaa sinun uskoasi. Hän antaa sinulle voimaa rakastaa ja kasvaa rakkaudessa. Kun kompastut, hän armahtaa ja nostaa jaloilleen. Kun pyydät, hän auttaa jaksamaan. Hän ei tahdo jättää sinua erämaahan, vaan kuljettaa luokseen taivasten valtakunnan juhla-aterialle. En usko, että pääsen sinne yksin. Tarvitsen myös sinun tukea ja apua. Siksi pyydän: kuljetaan tätä tietä yhdessä, toinen toistamme kantaen ja kasvattaen. Aamen.