Kolumni Savon Sanomissa 16.8.2021

Yhteiskunnallinen keskustelu on vaikeutunut ja vastakkainasettelu kärjistynyt, totesi politiikan tutkija Johanna Vuorelma tässä lehdessä (14.8.). Jaan saman huolen. Happi meinaa loppua myös meiltä rauhanvälittäjiltä. ”Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan.”

Vanhaksi jakolinjaksi kuvataan usein vasemmisto-liberaalien ja oikeisto-konservatiivien blokit. On kuitenkin monia merkkejä siitä, että kädenvääntö on siirtymässä alueelliseksi. Eteläisemmän ja Pohjoisemman Suomen välille, kaupunkien ja maaseudun välille. En sitä toivo. Mutta lausuttakoon varoituksen sana, ennen kuin rysähtää. Otan kolme esimerkkiä.

Ensimmäinen on huono-osaisuus. Diakonia-ammattikorkeakoulu julkaisi vuosi sitten Huono-osaisuus Suomessa -karttapalvelun (diak.fi/eriarvoisuus). Sovelluksen avulla voit laskea, miten huono-osaisuus jakaantuu maakunnissa ja kunnissa.

Laskurin luotettavuutta lisää, että se kykenee mittaamaan huono-osaisuutta niin monella mittarilla. Se ottaa huomioon esimerkiksi alueella toimeentulotukea saavien, pienituloisten, pitkäaikaistyöttömien, tehtyjen rikosten, mielenterveyskuntoutujien, lastensuojeluilmoitusten, koulutusta vailla olevien 17-24-vuotiaiden, huostaan otettujen lasten, alkoholiin kuolleiden ja itsemurhan tehneiden ihmisten määrät.

Tulos on Itä-Suomen kannalta karu. Melkein itku pääsi, pelkkien tilastojen edessä! Eri vertailuissa Itä-Suomi kuuluu huono-osaisuuden kärkeen. Kokonaistilanne on kaikkein huonoin Pohjois-Savossa.

DIAK-sovellus paljastaa, että Itä- ja Pohjois-Suomi on jatkuvasti vaarassa jäädä mopen osalle Toivon, että Itä-Suomen maakuntien ja kuntien johto perehtyy sovellukseen. Se voi auttaa päätöksenteossa. Ei luovuteta. Taistellaan!

Toinen kasvavan vastakkainasettelun aihe on maatalous. Kun pastori Kari Kuula julkaisi navetat natsien keskitysleireiksi rinnastaneen kolumninsa, havahduin, kuinka repiväksi maataloudesta käyty väittely on rotkahtanut.

Olin kuvitellut, että suomalaiset ovat kiitollisia ja ylpeitä puhtaasta kotimaisesta ruoasta. Mutta ei se näin enää mene. Maanviljelijöitä syytetään ilmastopäästöistä, karjankasvattajia Saatanan tuhotöistä ja ”maitokin on kauhea tuote”, kuten Kari meni kirjoittamaan.

Maataloutta pitää jatkuvasti kehittää. Niin tapahtuukin. Mutta on myös oikein kysyä: miksi maatalouden parhaimmat asiantuntijat tuntuvat usein tulevan etelän suurten kaupunkien kaksioista?

Kolmas kiistanaihe koskee metsien hyödyntämistä. Ilmastonmuutos on karu tosiasia. Sen kieltäjillä on parannuksen paikka. Onneksi denialisteja on mitätön määrä. Erimielisyydet näyttävät diagnoosin sijasta koskevan enemmänkin reseptiä: mitkä ovat parhaimmat lääkkeet taudin pysäyttämiseksi? Tässäkin on erinomainen mahdollisuus siihen, että etelästä kerrotaan, miten idän ja pohjoisen ihmisten tulee elää ja metsiänsä käyttää.

Ilmasto kuuluu kaikille, puheoikeus olkoon jokaisella. Mutta kunnioitettakoon myös läheisyysperiaatetta: päätökset tehtäköön mahdollisimman lähellä asianomaisia.

Edellisten rivien tarkoituksena ei ole lisätä vastakkainasettelua. Pikemminkin haluan paljastaa aikapommeja, jotta ne voitaisiin purkaa. Hyvinvoinnin ja luonnon suojelemisen kaltaisia arvoja pitää edistää tavalla, joka koetaan reiluksi ja oikeudenmukaiseksi. Myös meidän kulmillamme.