Savon Sanomien torstaivieras-kirjoitus 7.11.2019

Berliinin muuri murtui tasan 30 vuotta sitten. Se tapahtui puolivahingossa, kun toimittaja kysyi Itä-Saksan kommunistipuolueen johtoon kuuluneelta Günter Schabowskilta lehdistötilaisuudessa, milloin hallituksen päätökset matkustusrajoitusten lievennyksistä tulevat voimaan. ”Tietääkseni heti,” vastasi Schabowski tv-kameroille.

Vastaus oli virheellinen, mutta vahinko ehti tapahtua: tuhannet ihmiset ryntäsivät muurin yli Itä-Saksan rajapoliisien katsellessa hölmistyneinä.

Ehdin nähdä jaetun Berliinin ja kulkea muurin tarkastuspisteen läpi kesällä 1989 vain hieman ennen Wendeä. Ehdin nähdä myös elämää muurin itäpuolella. Ihmiset vihasivat hallitusta ja kaipasivat vapautta. Kristittyjä vainottiin. Kyttäyksen kulttuuri koettiin raskaaksi: kuka tahansa perheenjäsen tai ystävä saattoi olla salaisen poliisin Stasin värväämä ilmiantaja.

DDR oli suuri sortokoneisto ja ulkoilmavankila. Lapsellisesti se selitti Berliinin muurin olevan antifaschistischer Schutzwall, suojavalli fasismia vastaan. Muurin murtumisesta tuli symboli koko kommunistisen järjestelmän luhistumiselle. Kristityille ja uskontokunnille se merkitsi uskonnon- ja sananvapauden voittoa valtioateismin pakkopaidasta Euroopassa.

Kommunismi jätti jälkeensä suuronnettomuusalueen. Sen virheet ovat raskaat, mutta tästä ei seuraa, että kapitalistinen markkinatalous olisi ongelmaton. Vastaavasti äärioikeisto on vaarallista, mutta se ei tee äärivasemmistosta puhtoista. Molemmat versovat epäreiluuden kokemuksesta.

Alun perin kommunismi oli utopia, vieläpä kaunis sellainen. Karl Marxin Pääoman sijasta tämä utopia löytyy ehkä terävimmin muotoiltuna Friedrich Engelsin teoksesta Kommunismin periaatteet. Siihen kuuluu ajatus tiedostavien työläisten ja varakkaiden talonpoikien suorittamasta vallankumouksesta – ryysyköyhälistöstä ei siihen ollut. Tehtaat, liikenne ja valtiovalta otetaan yhteisomistukseen. Tämä johtaa proletariaatin, tiedostavan työläiseliitin, diktatuuriin. Yksityisomaisuus kielletään. Ihmiset muuttavat valtion rakentamiin yhteisasuntoloihin.

Työ muuttuu hilpeäksi: jokainen tekee sitä työtä mitä haluaa sen verran kuin jaksaa. Samalla tuotanto nousee, kilpailu ihmisten välillä lakkaa, tasa-arvo toteutuu ja kaikki muuttuvat ystäviksi, tovereiksi. Lopulta raha, poliisi, armeija ja valtio käyvät tarpeettomiksi.

Näin kommunismin isät todella ajattelivat. He tekivät kuitenkin ainakin kolme virhettä. Ensiksi heidän ihmiskuvansa oli aivan liian idealistinen: moni meistä tahtoo valitettavasti olla vapaamatkustaja. Toiseksi he unohtivat kertoa, kuinka valta ja päätöksenteko käytännössä järjestetään sosialismissa tiellä kohti kommunismia.

Kolmanneksi he näkivät todellisuuden pelkkänä ihmisten välisenä valtataisteluna. ”Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa”, Marx ja Engels julistivat Kommunistisessa manifestissaan. He jakoivat ihmiset sortajiin ja sorrettuihin. ”Koko yhteiskunta jakautuu yhä selvemmin kahteen suureen vihollisleiriin ja vastakkaiseen luokkaan, porvaristoon ja proletariaattiin.”

Tämä oli yksi syy, miksi kommunismista kehittyi niin väkivaltainen ideologia. Ajatteluketju menee näin. Jaa ihmiset sortajiin ja sorrettuihin. Ota sorretun asema. Anna itsellesi lupa kokea vihaa ja katkeruutta sortajia kohtaa. Ylevöitä kateus ja viha kutsumalla sitä oikeudentunnoksi. Ja kun lopulta ryhdyt nitistämään taantumuksellisina sortajina pitämiäsi lurjuksia, osallistut vain historian vääjäämättömään kehitykseen. Tuttua somesta?

Kommunistinen manifesti on lennokkaasti kirjoitettu ja väkivaltainen pamfletti. Lukijalle ei jää epäselväksi, mitä kuuluisa loppuhuipennus ”kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!” tarkoittaa käytännössä: menkää ja tappakaa vallanpitäjät ja yritysjohtajat.

Ja niin tapahtui. Ei pidä paikkaansa, että Lenin, Stalin, Mao, Castro ja Kim Jong Il olisivat ymmärtäneet kommunismin väärin. He tunsivat sen pyhät kirjoitukset ja tulkitsivat niitä oikein. He loivat järjestelmän, jossa sorto, valehtelu, epätasa-arvo, mielivalta ja tappaminen oikeutettiin keinoina kohti päämäärää.

Berliinin muurin murtumiseen mennessä kommunismin nimissä ehdittiin tutkijoiden arvioiden mukaan murhata sata miljoonaa ihmistä. En sitä muuria jää kaipaamaan.