Savon Sanomien kolumni 21.2.2019

Viime viikkojen aikana moni vastaantulija on kysynyt: miten siellä Roomassa meni? Kysymys tuntuu yllättävältä. Olin kuvitellut, että ekumenia eli kristillisten kirkkojen ykseyspyrkimykset kiinnostavat vain meitä asiaan perehtyneitä hifistelijöitä.

Oli ilo erehtyä. Ihmisten kysymysten taustalla oli suomalaisen ekumeenisen delegaation vierailu Roomaan tammikuussa Kristittyjen ykseyden rukousviikolla.  Tänä vuonna delegaatiossa oli vahva edustus Kuopiosta: matkakumppaninani olivat muun muassa lääninrovasti Jaana Marjanen, pappisasessori Hannu Koskelainen, katolisen seurakunnan kirkkoherra Matthew Azzopardi sekä roomalaisten sydämiin laulanut Puijon Kamarikuoro.

Mihin tällaista ekumeniaa oikeastaan tarvitaan? Suomessa evankelis-luterilainen kirkko on ylivoimaisesti suurin kirkko lähes 4 000 000 jäsenellään. Muut ovat niin pieniä, että pelkän kylmän valtapolitiikan valossa emme tarvitsisi muita. Ja samaa voisi paavi sanoa meille: meitä katolilaisia on maailmassa 1200 miljoonaa, emme tarvitse teitä luterilaisia, pysykää Kuopiossa.

Mutta ekumeniassa ei ole kyse kylmästä laskelmoinnista tai alistavista ylivaltapyrkimyksistä.

Kristillisten kirkkojen ekumeeniset ponnistelut perustuvat Jeesuksen tahtoon. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus rukoili jäähyväisrukouksessaan seuraajiensa puolesta: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.” Uusi testamentti on täynnä seurakunnille osoitettuja vetoomuksia elää sovinnossa, vaalia yksimielisyyttä ja kilpailla keskinäisessä rakkaudessa. Ihan hirmu hyvin emme ole onnistuneet.

Toinen syy on todistuksen uskottavuus. Jos kristityt haluavat viedä ilosanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta ja puhua rauhan ja sovinnon puolesta, sopii odottaa, että he hoitavat omat perheriitansa kuntoon. Jo Jeesus näyttää ymmärtäneen tämän. Viimeisellä aterialla hän antoi uuden käskyn: ”Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Rivien välistä voi lukea huokauksen: mitä kovemmin riitelette, sitä tehokkaammin karkotatte ihmiset luotani.

Kolmas syy ovat yhteiset haasteet. Tämän halusin myös paavi Franciscukselle ääneen sanoa. Esimerkiksi yltiöyksilöllisyys, tiedeuskovaisuus, kansallismielisyyden ja antihumanismin outo yhdistelmä, kristofobia tai tyhmistävä tapa jakaa kristittyjä liberaaleihin ja konservatiiveihin ovat Euroopan kirkoille yhteisiä haasteita. Mitä sitä silottelemaan. Niin se on.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko etsii näkyvää ykseyttä kaikkien kanssa. Anglikaanien ja metodistien kanssa olemme jo saavuttaneet ehtoollisyhteyden. Oppikeskusteluja käymme esimerkiksi ortodoksien, katolilaisten, helluntailaisten ja vapaakirkollisten kanssa.

Ekumenian tarkoituksena ei ole tehdä halpoja kompromisseja totuuden kanssa. Jumalan ilmoitus ei alistu lehmänkaupoille. Tarkoituksena ei myöskään ole sulautua toiseen. Fuusio-ekumenia on kuollut ja kuopattu.

1500-luvulla käynnistynyt luterilainen reformaatio oli oikeutettu korjausliike epäkohtien ja uusien oppien kitkemiseksi. Mutta se johti avioeroon, jota kumpikaan osapuoli ei tavoitellut. Siksi on luonnollista, että juuri katolilaiset ja luterilaiset etsivät sovintoa ja pyrkivät kumoamaan 1500-luvulla lausutut oppituomiot. Onhan heillä vastuu yhteisistä lapsistaan.

Vaikein kiista koski kysymystä vanhurskauttamisesta eli siitä, miten ihminen voi pelastua. Tämä kiista ratkaistiin, kun 20 vuotta sitten molemmat kirkot allekirjoittivat asiakirjan Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista.

Asiakirja oli historiallinen läpimurto, ja suomalaiset vaikuttivat ratkaisevasti sen syntyyn. Mutta se ei ollut maali. Vielä tarvitaan työtä, jotta yhteinen ehtoollispöytä voisi avautua.

Siksi tein paavi Franciscukselle ehdotuksen jatko-osan laatimiseksi: nyt tarvitaan Yhteinen julistus kirkosta, ehtoollisesta ja kirkon vihkimysvirasta. Mistään utopiasta ei ole kysymys, onhan meillä suomalaisilla jo samanniminen 170-sivuinen taustadokumentti valmiina. Jos tällainen kirkko-julistus joskus syntyy, se vie meidät entistä lähemmäs Jeesuksen jäähyväisrukouksen sanoja ”jotta he olisivat yhtä”.