Saarna Varkauden seurakunnan piispantarkastuksessa 23.2.2014

2. Sunnuntai ennen paastonaikaa (Sexagesima)

Joh. 4: 31–38

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

”Istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto.”

Näillä päivän epistolan sanoilla apostoli Paavali tahtoi rohkaista ja ohjata Korintin seurakuntaa 2000 vuotta sitten. Ne sopivat erinomaisesti myös tähän Varkauden piispantarkastuksen juhlamessuun. Onhan apostolisten kirjeiden tarkoitus sama kuin piispantarkastusten: tukea, auttaa ja ohjata seurakuntaa, jotta sen jäsenet voisivat vahvistua uskossa, rakkaudessa ja keskinäisessä yhteydessä.

Rakkaat Varkauden seurakuntalaiset. Eilen aamulla vierailuohjelmassamme oli talouden ja hallinnon tarkastelua. Se voi kuulostaa vähän byrokraattiselta, mutta kuuluu kuitenkin asiaan. Kyllä seurakunnassakin on hoidettava vastuullisesti yhteistä taloutta ja huolehdittava työntekijöiden hyvistä työoloista – niin kuin täällä on tehty kahden Olli johdolla ja kaikkien yhteistyöllä.

Olennaista on kuitenkin se, mistä aloitimme: emme budjetista emmekä papereista, vaan me kokoonnuimme ensin yhdessä täällä, tuon Varkauden kirkon alttarikaiteen ympärille. Kokoonnuimme siis yhdessä alttarin eteen, elävän Jumalan kasvojen eteen, jossa yhdessä veisasimme ja rukoilimme pastori Niina Lehmusoksan johdolla. Perjantai-aamuna päivä alkoi Kangaslammin kirkosta, jälleen alttarin edestä, kun lauloimme ja rukoilimme yhdessä koululaisten kanssa pastori Kari Iivarisen johdolla. Sieltä se jatkui Kuoppakankaan työkeskukseen, alttarin eteen, jossa sain siunata Yhteisvastuukerääjät tärkeään tehtäväänsä. Eilinen tarkastuspäivä päättyi Puurtilan kauniissa leirikeskuksessa, kun puhuimme Riitta Sulkon ja hänen diakoniatiiminsä kanssa ja kuuntelimme muutaman ahtaalle joutuneen varkautelaisen kertomuksia. Sekin tapaaminen alkoi ja päättyi alttarin edessä, jossa veisasimme lopuksi ”Kiitos sulle Jumalani, armostasi kaikesta.”

Ja tänään olemme taas täällä, alttarin edessä, yhteisessä jumalanpalveluksessa, Jumalan sanan alla. Millä ajatuksella tai asenteella sinä olet tullut alttarin eteen, siis Jumalan kasvojen eteen?

Jos olemme rehellisiä, joskus sitä voi tulla kirkkoon vähän huonosti nukkuneena, innottomana tai aamuäreänä. Sellaisenakin saa tulla. Joskus taas voin tulla kirkkoon arkana. Arkana kysellen mielessäni, että kelpaanko minä porukkaan. Uskaltaako tämmöinen uskossaan epävarma tulla elävän Jumalan kasvojen eteen. Saako tämmöinen elämässään kompasteleva tulla kirkkoon, seurakunnan joukkoon? Vastaus on selvä: kyllä saa, tämä on myös sinun seurakuntasi, sinun hengellinen kotisi.

Vanhassa testamentissa on muutamia ikivanhoja pyhiinvaelluspsalmeja, joita luettiin aina, kun lähdettiin vaeltamaan jumalanpalvelukseen Jerusalemin temppeliin. Niitä käytetään yhä, kun papisto ja messussa avustavat valmistautuvat jumalanpalveluksen toimittamiseen sakaristossa ennen messun alkua. Millä asenteella psalmeissa lähdetään alttarin eteen?

Otetaan esimerkiksi pyhiinvaelluspsalmi 122: ”Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen. (Ps. 122: 1)”. Toinen esimerkki on psalmissa 43: ”Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi Jumala, minun iloni.”

Siis ilo on yksi niistä voimista, jotka ovat saaneet ihmiset vaeltamaan Jumalan kasvojen eteen. Ilo siitä, että meillä on hyvä Jumala, ilo hänen monista hyvistä lahjoistaan. Kiitollisuus siitä, että hän on luonut meidät, antanut meille kodin ja isänmaan, perheen ja ystävät, ruumiin ja ravinnon. Toivottavasti myös ilo siitä, että meillä on yhteinen seurakunta, johon saan kuulua, jossa saan elää Jumalan perheväkeen kuuluvana, jossa saan vahvistua uskossa, rukouksen koulussa ja pyhässä elämässä.

Toinen tyypillinen sana näissä psalmeissa on kaipaus. Esimerkiksi psalmissa 84 pyhiinvaeltaja huokailee: ”Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille.”

Ilon ohella tänne on vaellettu myös monenlaisen kaipauksen ajamana ja liikuttamana. Kaipuu päästä irti pinnallisuuksista ja kosketuksiin elämän perimmäisen todellisuuden kanssa, kaipuu löytää lohdutusta suruun, saada helpotusta ahdistukseen, löytää tarkoitusta tyhjältä tuntuvaan elämään. Kaipuu saada turvaa pelkoihin ja rohkaisua sairauksien keskelle. Kaipuu löytää suunta elämälle silloin, kun elämäni suunta on kadoksissa.

Oletko tullut ilon vai kaipauksen kutsumana? Vaiko jostakin muusta syystä?

Kuinka hyvänsä, toivon, että tunnet tämän Varkauden seurakunnan omaksi hengelliseksi kodiksesi. Tämä alttari kuuluu myös sinulle. Täällä Jumala puhuttelee sinua sanassaan ja sinä voit puhua hänelle rukouksissa ja kiitosvirsissä. Tälle vaihtopöydälle voit tuoda oman heikkoutesi, ahdistuksesi ja syntisi. Täällä itse Kristus ottaa ne vastaan, ja tahtoo vaatettaa sinut armolla, rauhalla ja ilolla.

Alttari ei ole vain taideteos, joka viittaa johonkin poissa olevaan. Kirkon alttari on paikka, jossa me olemme elävän Jumalan kasvojen edessä ja puhuteltavana. Siksi ei ole väärin, jos pyhän edessä pää kumartuu ja puhe muuttuu kuiskaukseksi.

Älä silti pelkää. Tämä on sinun alttarisi, jonne Jumala kutsuu, jotta hän voisi hoitaa, armahtaa, ruokkia ja vahvistaa. Kun otat vastaan ehtoollisen leivän ja viinin, otat vastaan niissä läsnä olevan Kristuksen. Kun otat vastaan Kristuksen, otat vastaan häneltä armon, rauhan ja syntien anteeksiantamuksen. Kun otat vastaan syntien anteeksiantamuksen, tulet osalliseksi Jumalan todellisuudesta, pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä.

Muista kuitenkin, että alttarin eteen tullaan käymään, ei asumaan. Usko Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen eletään todeksi lopulta arjen keskellä, varkautelaisilla työpaikoilla ja varkautelaisten kodeissa. Myös tänään yhteinen jumalanpalveluksemme päättyy siunaukseen ja lähettämiseen: Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten. Siksi tahdon kutsua sinua palvelemaan Jumalan työtoverina tätä peltoa, siis tätä seurakuntaa ja tätä kaupunkia niillä lahjoilla, jotka hän on sinulle antanut.

”Istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto.”

Rakkaat seurakuntalaiset, me emme ole perustaneet Kristuksen kirkkoa, emme myöskään sen varkautelaista haarakonttoria. Tämän seurakunnan ovat istuttaneet ennen meitä eläneet isät ja äidit. Jumala itse on sitä kuitenkin kastellut ja kasvattanut. Ilman häntä seurakunta olisi kuihtunut kahdessa viikossa.

Tule rohkeasti ja iloisesti alttarin eteen. Muista, että sinä olet Jumalan työtoveri, ja hän itse kutsuu sinua kantamaan vastuuta toisista ihmisistä, tästä seurakunnasta, tästä kaupungista ja koko Jumalan luomakunnasta. Lähde rohkeasti ja iloisesti toteuttamaan tätä työtoveruutta uskossa ja rakkaudessa.