Kuopion hiippakunnan seurakunnille: Toiminta yleisen vaaramerkin ja vaaratiedotteen aikana
OHJE
Kuopion hiippakunnan seurakunnille: Toiminta yleisen vaaramerkin ja vaaratiedotteen aikana
Seurakunnan tehtävä on tukea ihmisiä kaikissa tilanteissa. Häiriötilanne tai kriisiaika ei ole syy peruuttaa tai lakkauttaa seurakunnan ydintoimintoja – juuri silloin ihmiset tarvitsevat niitä usein eniten.
Poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa viranomaiset antavat yleisen vaaramerkin ja vaaratiedotteen.
Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöhälyttimillä annettavaa äänimerkkiä, jolla varoitetaan välittömästä vaarasta.
Vaaratiedote on viranomaisen tiedote, jossa kerrotaan vaaratilanteesta ja annetaan toimintaohjeet. Yleiseen vaaramerkkiin liittyy aina vaaratiedote.
Väestön varoittamisesta vastaavat toimivaltaiset viranomaiset. Seurakunta toimii välittömästi viranomaisen antaman vaaramerkin tai vaaratiedotteen perusteella.
Tällaisessa tilanteessa ei enää odoteta muita ohjeita tuomiokapitulilta tai muulta kirkolliselta viranomaiselta, vaan ratkaisut tehdään viivytyksettä paikan päällä.
Kun tieto vaaramerkistä tai vaaratiedotteesta saadaan
- tarvittaessa keskeytetään meneillään oleva tilaisuus tai toiminta,
- huolehditaan osallistujien turvallisuudesta,
- ohjataan ihmiset suojaan viranomaisten ohjeiden mukaisesti,
- noudatetaan yksinomaan viranomaisten ohjeita.
Toiminnan keskeyttämisen perusteena on viranomaisen antama ohje tai määräys. Toimintaa ei jatketa ennen kuin viranomainen on ilmoittanut vaaran olevan ohi.
Tämän jälkeen tilaisuudesta vastaava arvioi tilanteen ja pyrkii jatkamaan toimintaa. Käytännön ratkaisuista vastaa tilaisuuden tai toiminnan vastuuhenkilö (esimerkiksi kirkkoherra, pappi tai muu työntekijä). Päätökset tehdään tilanteen edellyttämällä tavalla viivytyksettä.
Tämä ohje tulee voimaan välittömästi. Kirkkoherra vastaa sen jakamisesta seurakunnan työntekijöille.
Kuopiossa 10. päivänä kesäkuuta 2026

Piispa Jari Jolkkonen